Tieni yrittäjäksi ja muutosvalmentajan uralle

Tuttu alku

Urapolkuni on ollut osittain tavallisen kaltainen: lukiosta yliopistoon opiskelemaan alaa, jolla voisi pärjätä, mutta jolle ei sinänsä sisäistä paloa ole. Oulun yliopiston prosessitekniikan tutkinto-ohjelma valikoitui minun valinnakseni lukion opinto-ohjaustuntien kautta. Luulin pääseväni papereilla suoraan sisään, mutta ei sentään. Piti minun käydä piirtämässä kolmio paperille, jotta sain muutaman lisäpisteen.. Sisään pääsi ja pääsee joka vuosi melko lailla kaikki halukkaat, joilla on edes kohtalainen pohja tutkinto-ohjelmaa varten.

Kandivaihe eli ensimmäiset kolme opiskeluvuotta olivat raskaita ja stressaavia. Elin kuin robotti: yliopistolle, töihin, salille, kotiin ja nukkumaan. Ja sama uudestaan joka arkipäivä. Minulla oli vain vähän sosiaalista elämää ja varsinaista vapaa-aikaa. Myös tutustumiset vastakkaiseen sukupuoleen jäivät nollaan, eli elin ja olin yksinäinen. Tuo kolme vuotta meni tietystä näkökulmasta elämästäni täysin hukkaan. Ja tämä sama toistuu monen nuoren aikuisen elämässä, koska ei pysähdytä miettimään, mitä oikeasti elämältä halutaan.

Tuskan luomat hikikarpalot

Kandivaiheen lopussa tuli aika valita pää- ja sivuaine. Kun lista läväytettiin powerpoint-diana valkokankaalle, alkoi stressin aiheuttama tuska vallata sisimpääni ja tuskan luomat hikikarpalot muodostua otsalle. Tajusin, että opiskeluni on ollut täysin turhaa, jos en löydä mieleistä reittiä jatkaa opintojani. Pelastukseni oli listan lopussa oleva vaihtoehto: tuotantotalous ja työtiede. Se resonoi ja kiinnosti. Se oli oljenkorteni, sillä tuolla hetkellä pysähdyin ikävä kyllä vasta ensimmäistä kertaa pohtimaan, olenko oikealla alalla ja haluanko tehdä alan töitä tulevaisuudessa. Ulkopuolelta omaksutut elämänarvoni ja luonteeni kertoivat, että minusta tulisi varsin kohtuullinen jonkun teollisuuden alan jonkinlainen insinööri, mutta kuten nykyään asian näen, niin kokonaisvaltaisesti ajatellen tuo ei vain vielä riitä sinulle tarkoitetun uran löytämiseksi.

Hieno suoritus!

Diplomivaihe meni mukavasti ja arvosanat olivat kandivaihetta parempia aiheiden kiinnostaessa minua paljon aiempaa enemmän. Valmistuin lopulta erinomaisella arvosanalla diplomi-insinööriksi. Se oli saavutus sinänsä ja eräänlainen elämän silloinen huippukohta. Sisälläni tosin oli kaukainen kolkko tunne ja sitä kautta en kyennyt luottamaan tulevaisuuteen työelämän saralla. Äidin palkanlaskentafirmassa osa-aikatyöt jatkuivat, kuten olivat jatkuneet jo useita vuosia, ja yliopisto-opiskelujen aikana paiskitut kesätyöt mm. Nokialla ja Outokummulla olivat mahdollistaneet minulle kohtuullisen ansiosidonnaisen.

Vaikeuksia

Valmistuttuani valmistuin siis työttömäksi, tarkemmin sanottuna ansiosidonnaista ansaitsevaksi ei-oman-alan osa-aikatyöntekijäksi. Noin 35 %:n työajalla olin käytännössä 65 prosenttisesti työtön. Ulkoiset paineet perheeltä ja kumppanilta, yhteiskunnalta ja kulttuurista tekivät olosta ahdistavan ja tulevaisuuden näkymistä raskaan. Vuotta myöhemmin tilanne oli muutaman työhaastattelun jälkeen edelleen sama ja muiden suurien henkilökohtaisten elämän vastoinkäymisten/haasteiden vuoksi toivo elämässä laski niin paljon, että kohtasin elämäni selvimmän masentuneisuusjakson. Jakso oli lopulta kohtuullisen lyhyt ja ohimenevä, ja elämään tuli isoja muutoksia, jotka lopulta olivat positiivisia.

Pääsääntöinen työttömyys jatkui ja oma ala ei enää vetänyt itseäni puoleensa, vaikka toki minun piti tehdä kaikkeni töihin päästäkseni. Henkilökohtainen muutoksen polkuni oli jo käynnistynyt ja olin alkanut kehittämään itsetuntemustani, joten päädyin usein pohtimaan, että mitä oikeasti haluan tehdä työkseni. Mikä on intohimoni? Mikä on minun ikigai? Mikä on sydämeni kutsumus? Muodostin itselleni hieman huumorilla höystetyn kysymyksenasettelun: Mitä haluaisin tehdä heti kun herään ja olen käynyt vessassa? Mitä voisin ja haluaisin tehdä heti ja innokkaasti, ilman ahdistusta tai epäröintiä?

Vastaus löytyy

Minun vastaukseni liittyi ihmisten auttamiseen ja kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin. Hiljalleen visioni kirkastui. Jatkuva opiskelu, oma muutostyö ja itseni valmentaminen jatkui ja visio sai perustuksia allensa. Äitini ja isäni ovat yrittäjiä. Olen nähnyt mitä yrittäminen vaatii ja minkälaisia haasteita ja vastoinkäymisiä sekä toisaalta hyviä puolia yrittämiseen liittyy. Vannoin jossain vaiheessa itselleni, että en ala koskaan yrittäjäksi, sillä ”haluan päästä helpommalla”. On totta, että kun toimit toisen henkilön alaisena, sinun ei tarvitse olla täysin itsesi pomo vaan ohjeet ja rajoitukset sekä riskienhallinnalliset tekijät tulevat sinulle pääsääntöisesti toiselta taholta. Sellainen on yleistettynä yksinkertaisempaa työelämää.

Visioni oli kuitenkin niin selkeä ja vahva, ja kutsumus veti puoleensa, joten toiminimen perustaminen oli tosiasia. Myös yrittämisen haasteisiin olin kerännyt oppia ympäriltäni ja valmiudet olivat keskimääräistä paremmat. Osittain riskienhallintaan suuntautunut yliopisto-opiskeluni myös toi varmuutta sitä kautta, että osaan hallita yrittämiseni riskejä keskimääräistä paremmin. Olen yrittäjänä tieni alussa ja mielenkiinnolla odotan tulevaa. Mitä tulevaisuus tuokaan tullessaan? Muutosvalmentajana toimiessa ei ainakaan luultavasti tule montaa samankaltaista päivää eteen vaan vaihtelu on arjen ytimessä. Se on yksi kantava tekijä urallani, sillä vaihtelu pitää virkeänä.

Lisätietoa muutosvalmennuksesta löydät osoitteesta https://www.muutoksenpolku.fi/palvelu