Anteeksiannosta

Isolla osalla ihmisistä on erheellinen käsitys siitä mitä anteeksianto on. Anteeksianto nähdään tapahtuneen hyväksymisenä; että tapahtunut oli aivan oikein minua kohtaan. Anteeksianto on tapahtuneen hyväksymistä, mutta sanan eri tarkoituksessa. Anteeksianto koetaan niin, että sen tekemällä aivan kuin menetetään jotain, kontrolli tapahtuneesta, tai kenties omaksuttu uhriasenne. Aivan, uhriasenne menetetään anteeksi antamalla ja se onkin sen idea. Ihminen ei voi olla oman elämänsä uhri, sanotaan.

Anteeksiannon ydin on tunteiden käsittelyssä ja irtipäästämisessä. Tapahtunut kohdataan täysin. Täysin tarkoittaa sitä, että kaikkien tunteiden annetaan tulla sellaisena kuin tulevat ja annetaan niiden virrata kehossa niin kauan ne tarvitsevat aikaa virrata. Tunne on kuin aallokko joka iskee rantaan. Se voi iskeä kovalla voimalla ja jatkaa hakkaamistaan kauan. Jossain vaiheessa se kuitenkin hiljenee ja vetäytyy. Käsittelemätön tunne pakkaa voimiansa kehoon ja haluaa purkautua entistä suuremmalla intensiteetillä. Siispä mitä nopeammin (käsittelemättömät) tunteet käsitellään, sitä helpommalla pääsee.

Irtipäästäminen tarkoittaa käytännössä sitä, että tietoisesti päästetään irti tapahtuneesta ja siihen liittyvistä merkityksenannoista itseä ja elämää kohtaan. Esimerkiksi kun kaverisi loukkaa sinua siten, että otat vastaan uskomukset olen huono tyyppi ja ansaitsen kaltoinkohtelua, sinun tehtäväsi on päästää noista uskomuksista irti. Kuten tässäkin esimerkissä huomataan, uskomukset liittyvät usein tunteisiin eivätkä ole pelkkiä pinnallisia ajatuksia päässä. Se tekee irtipäästämisestä usein haastavaa.

Kuten alussa kirjoitin, anteeksianto on tapahtuneen hyväksymistä. Se tarkoittaa, että hyväksytään tapahtunut tapahtuneeksi, osaksi historiaa. Se tapahtui ja se on nyt mennyttä. Samanaikaisesti voimme päättää, että emme hyväksy sitä tapahtuvaksi uudestaan. Päätämme toimia niin, että samaa loukkausta ei tapahdu toista kertaa. Erheellinen hyväksyminen tarkoittaa sitä, että luulemme meidän silloin antautuvan loukkaamiselle uudestaan tulevaisuudelle emmekä siksi anna anteeksi tapahtunutta. Pelkäämme tulevaisuutta ja mieluummin kärsimme, ihan noin niin kuin varman päälle. Tälläkin kertaa pelkoja kohti meneminen on avain onneen. Pelko on tässä illuusio, jonka takana on vapaus ja rauha sekä mahdollisuus ei-katkeraan tulevaisuuteen.

Usein anteeksianto ei ole kerralla tehtävä asia vaan sitä voi joutua toistamaan monesti, jotta tunteet tulevat oikeasti käsitellyksi ja irtipäästämiseen tulee sitouduttua. Onneksi prosessi kevenee kerta kerralta ja ensimmäinen kerta vaatii eniten uskallusta. Parhaimmillaan anteeksiannon voi sisällyttää arkeen niin, että loukkaukset yms. tulevat käsittelyksi melkein välittömäksi ja elämä jatkuu seuraavassa hetkessä. Kyseessä on siis yksi tietoisen läsnäolon mahdollistava toimintamalli.

Päästä irti.

Valmennuksessani opetellaan antamaan anteeksi, kestävällä tavalla. Ensin keskitytään anteeksiantoon itseä kohtaan, jotta olemme sitten kykeneviä käsittelemään muiden tahojen tekemiä loukkauksia itseämme kohtaan.

Lähteenä tekstiin on osittain ollut: Virolainen H & Virolainen I (2015) Anteeksianto – Tie rauhaan ja vapauteen. Helsinki. WSOY